10.2.2010

Tofulla mennään eikä meinata...

Huh huh, blogi on ollut pystyssä ööö noin kuukauden ja niinpä lähdemmekin ujoina ottamaan osaa helmikuun ruokahaasteeseen, jota isännöi ihana Herkku ja koukku. Kisan aiheena on siis tofu, ja se sopi meille paremmin kuin mainiosti, sillä olemme jo pitkän aikaa kuolanneet Pätkän uutta ruokakirjaa, Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen Tofua. Lisäksi molempien on jo pitkään tehnyt mieli lasagnea, viimeksi kuolailin sellaista Kokkia Viinissä tekemänä. Tofu oli molemmille vieras kokkailuissa samoin kuin lasagne, tuli siis kerralla paljon uutta. Mutta kyllä kannatti kokeilla! Ihan vilpittömästi voidaan suositella tätä ruokaa ihan kaikille, myös lihansyöjille. Käytimme itse savutofua, jonka maku toimi todella hyvin valmiissa lasagnessa. Suosittelemme ehdottomasti käyttämään Mustapekka-juustoa, sillä ilman sitä en osaa edes kuvitella tätä. Lisäksi lasagne oli helppo toteuttaa (vaikka ohje näyttääkin pitkältä), enkä usko että tässä voi epäonnistua ellei nukahda paiston aikana. Tai sekin on ok, kunhan herää ajoissa!

Lasagnen tuoksu on muuten aivan huumaava, V mainitsi siitä oikein erikseen. Kuvat eivät tee tälle ollenkaan oikeutta! Ja ehkä kameramiehellä oli vähän kiire syömään...



Pinaatti-tofulasagne (5-8 henkilölle)
Täyte:
1 pkt savutofua tai marinoitua tofua
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 rkl oliiviöljyä
1 pussi pakastepinaattia (150g)
1 prk tomaattimurskaa
2 tl oreganoa, 2 tl basilikaa
2 rkl balsamiviinietikkaa

Juustokastike:
1 pkt pehmeää tofua
7 dl maitoa tai soijamaitoa
200g Mustapekka-juustoa, jos et käytä Musta Pekkaa, lisää kastikkeeseen 3tl mustapippurirouhetta ja 2tl suolaa
Jos käytät lehmänmaitoa, tarvitset suurustamiseen 3 rkl margariinia ja 4 rkl vehnäjauhoa. Soijamaidon kanssa ei tarvitse jauhoa.

12-15 lasagnelevyä
3 rkl margariinia vuoan voiteluun

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta porkkana. Kuulota sipuleita ja porkkanaraastetta oliiviöljyssä. Kaada joukkoon tomaattimurska. Mausta oreganolla, basilikalla ja balssamiviinietikalla. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä 15-20 min. Lisää lopuksi sulanut pinaatti ja sekoita. Leikkaa tofusta ohuita viipaleita.

Valmista juustokastike:
Vehnäjauhoilla suurustaminen:
Sulata margariini kattilassa ja sekoita siihen vehnäjauhot. Sekoita maito ja tofu keskenään (me muussasimme sen kädellä sinne sekaan) ja lisää kastikkeeseen.
Soijalla suurustaminen:
Sekoita kattilassa soijamaito ja pehmeä tofu ja anna kiehua 2-3 min.

Murusta joukkoon juusto ja sekoita niin kauan, että juusto on sulanut. Voitele uunivuoka. Levitä osa täytteestä uunivuoan pohjalle ja lado sen päälle lasagnelevyjä. Kaada osa juustokastikkeesta lasagnelevyjen päälle ja sitten kerros tofuviipaleita ja kerros täytettä. Jatka näin, kunnes ainekset on käytetty. Päällimmäiseksi juustokastikekerros. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 45 min. Anna lasagnen vetäytyä 15-20 min ennen tarjoilua.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam nam! Kannatti alkaa lukemaan blogeja! Tätä ajattelin tänään tehdä Tavelle kun se tulee kotiin. Kiitos reseptistä, sekä ohjeesta alkaa lukemaan blogeja. HALI! T: Maria

Pitkä kirjoitti...

Ihanaa Maria et oot löytänyt tän blogien maailman! Jee. Toivottavasti tykkäätte lasagnesta yhtä paljon kuin mekin :) Halit sinnekin ja terkkuja Tavelle!

Jytis kirjoitti...

Laitanpa nyt vielä tännekkin viestin että jee! Teidän tofuherkku oli siis lopulta se paras eli onnea helmikuun ruokahaasteen voitosta!!

Jaana kirjoitti...

Onnittelut ruokahaastevoittajille myös Kulinaarimurulasta!

Pitkä kirjoitti...

Voi kiitos! Eipä oltais ikinä uskottu, että heti tulee voitto kotiin. Huomenna sitten maaliskuun haastetta kehiin :)