17.2.2010

Beetroot

Sairaslomalla ei huvittanut lähteä kauppaan ollenkaan, joten tein inventaarion jääkaappiin ja huomasin, että siellä on punajuuria, pala lanttua, omena ja pian vanhaksi menevää Koskenlaskija Paprikaa (en siis syö paprikaa vihanneksena, mutta mausteena kyllä). Pienen nettisurffailun päätteeksi löysin Maku-lehden reseptiarkistosta samettisen punajuurisosekeiton. Kirjoitin tähän alkuperäisen ohjeen, voitte noudattaa sitä tai mukailla oman jääkaappinne mukaan kuten minä tein. Korvasin siis sinihomejuuston makuisen sulatejuuston Koskenlaskijalla ja lisäsin mukaan palan lanttua, perunan ja 1dl kermaa. Lanttu maistui oikeastaan vasta vähän jälkimakuna, paprika ja omena eivät ollenkaan. Keitin keittoa melkein tunnin, punajuuret eivät meinanneet pehmetä millään. Harmittaa vietävästi, ettei kaapissa ole enää vuohenjuustoa. Se olisi ollut täydellistä tuossa päällä murustettuna, aijai.


Samettinen punajuurisosekeitto (6 annosta)
1l punajuuria lohkottuna
1,5dl sipulia pilkottuna
1,5dl omenaa kuutioituna
1 valkosipulinkynsi
1 kasvisliemikuutio
1l vettä
125g (sinihomejuuston makuista) sulatejuustoa
1tl kuivattua timjamia
1/4tl rouhittua mustapippuria

Kumoa kuoritut ja paloitellut punajuuret, sipulit, omenat ja valkosipulinkynsi sekä kasvisliemikuutio kattilaan. Mittaa joukkoon vesi. Keitä kannen alla, kunnes punajuuret ovat pehmeitä eli reilu puoli tuntia.
Soseuta pehmenneet kasvikset sauvasekoittimella ja lisää joukkoon sulatejuusto. Mausta keitto timjamilla ja mustapippurilla. Anna keiton hautua kannen alla vielä 5 minuuttia. Tarkista maku.

PS. Keittoa on nyt syöty pari päivää ja huh huh, se vain paranee. Tulin nyt yöllä kotiin ja baarireissun jälkeen maltoin istua bussissa vain ajattelemalla tätä keittoa. Tosi hyvää! Teen ehdottomasti uudelleen.

7 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Oi, miten kaunis kuva!

Pitkä kirjoitti...

Tästä kuvasta on taas kiittäminen V:tä. itse toimin vain kuvausassistenttina ja onnistuin upottamaan tuon näkkärinkin puoliksi keittoon... hohhoijaa, kaikilla nää jutut eivät tule luonnostaan, buu :(

hannn kirjoitti...

Miten kiva blogi teillä onkaan täällä, ensimmäistä kertaa löysin tänne nyt tieni mutten taatusti viimeistä. Punajuuri on ihan paras sosekeittoaines, se kun sopii lähes kaikkien juustojen kanssa yhteen <3

Pitkä kirjoitti...

Hei ihanaa!! Mä menenkin heti vierailulle sun nurkkiin. Nyt vasta on tajunnut miten paljon näitä blogeja onkaan ja miten monta ihanaa on mennytkään ohi! Et kiva kun tulit ilmoittautumaan :) Olet ihan oikeassa, punajuuren kanssa sopii melkein kaikki juustot. Kaivattuani sitä vuohenjuustoa tuohon päälle löysin kaapista parmesania ja heitin keiton päälle vähän parmesanlastuja. Täydellistä!

Pitkä kirjoitti...

Okei, olen vaan daiju. Oon todellakin ollut sun blogissa ja varmaan kommentoinutkin sinne jonnekin. Mutta en mä tunnistanut tietenkään tuosta nimimerkistä.

piikkipaatsama kirjoitti...

mieletön nälkä iski....
Tämä pääsee kyllä nyt ehkä viikonlopun kokeilulistalle samoin tuo aiemmin kuvioissa esiintynyt punajuurisoppa täytyy tesettää...

Pitkä kirjoitti...

Punajuuri on kyllä ihan parasta! Toivottavasti tykkäät sekä keitosta että pestosta :)