24.1.2010

Tomaattikeitto jokaiseen makuun

On ihanaa, kun reseptiin liittyy tarina. Joskus vuonna 2004 tai 2005 päätimme järjestää ystäväni kanssa  kavereillemme ruokajuhlat. Me kokkaamme, muut tuovat juomat. Idea oli ihana, mutta käytäntö tuotti vaikeuksia. Miten pienessä yksiössäni ruokitaan n. 20 henkilöä? Liesi oli todella kapea, kaksi keittolevyä ja pieni uuni. Kokkiystäväni ehdotti, että tekisimme tomaattikeittoa. En varsinaisesti puhjennut riemunkiljahduksiin, sillä tomaattikeitto kuulostaa todella tylsältä, eikä kovin herkulliselta. Voi että, olin niin väärässä!

Tätä keittoa voi varioida loputtomiin! Juhlissa tarjosimme sitä kookosmaidolla kyllästettynä (thaikkuvibaa + sopi myös vegaaneille), olen tehnyt sitä ihan "tavallisena" kermalla, mozzarellalla sekä suosikillani vuohenjuustolla. Jos käytät mozzarellaa, suosittelen laadukasta. Euron pallolla ei paljon makua keittoon tullut, mutta rasvaa sitäkin enemmän.


Tomaattikeitto (neljälle)
1 prk tomaattimurskaa
purkin verran vettä
sipuli pilkottuna
kasvisliemikuutio
1 dl kermaa (tai kookosmaidolla)
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
valkosipulia
persiljaa
1 tomaatti

Kuulota sipulia ja pippuria, lisää pilkottu tomaatti. Lisää myös valkosipulia (oma luottotuotteeni on Spice Upin valkosipulitahna) ja yrtit (itse laitan usein pelkkää basilikaa). Lisää sitten tomaattimurska ja purkin verran vettä, sekä kasvisliemikuutio. Hauduta tunti. Lisää kerma (+ mahdollinen juusto) ja hauduta vielä n. 10 min. Soseuta ja tarjoile! Päälle voit lisätä vaikka krutonkeja tai murustettua fetaa.

Kylkeen sopii hyvin maalaisleipä, kuten me niissä ihanissa ruokajuhlissa huomasimme. Hyvään tulokseen pääset vaikka tällä meidän helpolla leivällä, mums.

3 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Yksinkertaista, helppoa ja varmasti hyvää!

Pitkä kirjoitti...

No nimenomaan! Ja helppo tehdä aina iso satsi ja pakastaa loput.

Minttu kirjoitti...

Tämä oli ihanaa ja omatekoinen leipä kruunasi. Nammm.