29.9.2010

Syksyvuokaa ja uusi kotiruoka!

Täytyy nolona myöntää, etten ole aiemmin tehnyt mitään punajuuresta. Olen kyllä syönyt sitä monesti, mutten itse tehnyt. No, sekin on nyt sitten historiaa.

Perjantaina postiluukusta kolahti uusi Syöpä-lehti ja siellä oli tämä resepti. Lehdessä pyritään aina terveellisyyteen, eipä ole näkynyt mitään friteerattu possu -ohjetta! Jotain hyötyä siitäkin lehdestä - tämä oli hyvää ja onnistui! Olisin kaivannut silti sekaan vaikka lihaa tai VUOHENJUUSTOA!! Liian terveellisen makuista mun mielestä. Lisäsin ohjeeseen mausteiden määrää, koska suolaa ja pippuria ei ollut nimeksikään. Ehkäpä syöpäpotilaita yritetään saada elämään terveellisesti? Ymmärrän ihan hyvin, mutta eikö potilaan pitäisi nauttia ja syödä maukkasti? Ja syödä sitä, mitä tekee mieli! Ohjeessa tosiaan neuvottiin "ripottelemaan" juustoraasteta pinnalle, itse tungin ihan suosiolla koko 250 g pussin päälle. Lisäksi paistettiin päälle vielä vuohenjuustokiekkoja, jotka kruunasivat vuoan täydellisesti.

Huonoa onnea toi se, että pilkkomisessa meni ikuisuus!! Ja leikkasin oikein kunnolla sormeeni, mutten onneksi tikkiasteelle kuitenkaan. Eikä ruokaan eksyny sormenpään paloja.

Erottuuko sitä vuokaa kaiken vuohenjuuston alta? Salaatissa oli kotimaista jääsalaattia, avokadoa, kirsikkatomaatteja, pieneksi hakattua punasipulia, sokeriherneitä ja kastikkeena oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja valkoviinietikkaa. Toimii.

Mehevä punajuurilasagnette (vuoka)
4 isoa punajuurta
1 palsternakka
1 iso purjo
2 tl öljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 rkl kuivattua timjamia
0,5 dl vehnäjauhoja
7 dl vettä
200 g sulatejuustoa (käytin ihan vain Olympiaa)
200 g kuviopastaa
(+vuohenjuustoa)

Kuori punajuuret ja palsternakka. Leikkaa juurekset ohuiksi suikaleiksi. Halkaise purjo, huuhtele ja leikkaa viipaleiksi. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota kasviksia n.10min. Mausta ja sekoita jauhot kasviksiin. Lisää vesi ja sekoita, kunnes seos alkaa kiehua. Vähennä lämpötilaa ja anna kiehua n. 3 min. välillä sekoittaen. Sulata juusto joukkoon (ja vuohenjuustoakin jos haluat). Levitä pasta uunivuokaan. Kaada päälle punajuurikastike. Sekoita aineksia kevyesti nostelemalla. Ripottele pinnalle juustoraastetta = kuorruta vuoka koko juustoraastepussillisella (käytin mozzarellaraastetta). Kypsennä 175 asteisessa uunissa 40 minuuttia. Anna ruoan vetäytyä 10 min. ennen tarjoamista. Ripottele pinnalle tuoretta timjamia. (Minulla ei ollut)

14 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Oi, aika kiva resepti joka kuullostaa maistuvammalle kun ilmeisesti olikaan. Voisin kokeilla myöskin vuohenjuustolla terästettynä. Juusto kuin juusto yleensä pelastaa ruoan kuin ruoan.

Pitkä kirjoitti...

Mun mielestä Pätkä ei antanut tälle tarpeeksi kredittiä, koska mä taas diggasin tästä tosi paljon. Tosin söin vain vuohenjuustolla varustettuna, Pätkä veti yhden satsin ilman, ja kyllä se ilmeisesti sitä juuston tuomaa suolaisuutta kaipasi. Mä todellakin suosittelen kokeilemaan! Jos on palsternakkaa ja punajuurta, mun suosikkeja, niin eihän se voi olla kuin hyvää.

Tupu kirjoitti...

Siis, aivan tautisen hyvän näköistä,

Janna kirjoitti...

Aaah, tähän mä voisin käyttää mun loput punajuuret! Ja siis en ymmärrä yhtään tommosta "terveellisyyttä", että jätetään mausteet ja juustot eli lasagnen olennaisin juttu pois. Aah, 250 g juustoa ja vuohenjuustokiekot kuulostaa ihanalta!

Ps. Vedettiin maanantaina pastaa, johon tuli pekonia, kermaa, koskenlaskijaa ja aurajuustoa, ei varmaan tarvi sanoa että oliko hyvää!!!!

Pätkä kirjoitti...

Täytyy kyllä myöntää, että ton vuohenjuuston kanssa olin ihan mennnyttä tähän. Terveellisyys roskikseen, eihän mikään maistu miltään. Pasta varmaan ihanaa, kuola valuu!

Jytis kirjoitti...

Oijes! Superhyvältä kuulostaa!

Päädyin työillalliselle superfiiniin ravintolaan jossa alkuruokana oli paahdettuja punajuuria vuohenjuuston, vuohenjuustomoussen ja paahdettujen pähkinöiden kanssa, hunajalla ryyditettynä. Oli ihan törkeen hyvää ja mietin just että pitää testata jotain samanmoista kotona. En edes ole vuohenjuuston ylin ystävä mutta punajuuren kanssa, ah!

Pätkä kirjoitti...

Se yhdistelmä....täydellinen. Toi alkupala kuulostaa täydelliseltä.

Tiina kirjoitti...

Ah, punajuuren ja vuohenjuuston herkullinen liitto on suuri rakkauteni!

Minä olen paahtanut punajuuria uunissa viitenä iltana viimeisen viikon aikana... Öljyssä, hunajassa, suolassa, pippurissa, chilissä ja rosmariinissa pyöritellyt punajuuripalat (ja kaikki muutkin juurekset mitä kaapista on löytynyt) on ihan parhautta. Siihen kylkeen vielä vuohenjuustoa enkä kaipaa mitään muuta.

Voisin syödä juureksia vaikka joka päivä, mutta tuo asuintoveri alkaa osoittaa hieman kyllästymisen merkkejä. En ollenkaan ymmärrä miehiä o__O

Pitkä kirjoitti...

Oma ukko ei syö edes vuohenjuustoa. Eikä kalaa. Mikä huutava vääryys!

Pitkä kirjoitti...

Oma ukko ei syö edes vuohenjuustoa. Eikä kalaa. Mikä huutava vääryys!

Anzku kirjoitti...

Ei meilläkä isäntä syö vuohenjuustoa. Mutta onneks punajuuri tykkää myös aurajuustosta! :)

Tiina kirjoitti...

No niin, nyt on tätä testattu! Se pilkkominen oli tosiaan suurin homma, mutta muuten oli helppo tehdä.
Ja hyvää oli!! Luis tykkäs erityisesti :) Ja me syötiin vaan vuohenjuuston kanssa ja se sopi siihen kyllä ku nenä päähän! Nam!

Tiina kirjoitti...

Kävin juuri hakemassa Hulluilta Päiviltä perinteisen vuohenjuustohalon, vink vink, niitä saa vielä sunnuntaihin saakka! ;D

Pätkä kirjoitti...

No on kyllä simppeli ja tulee paljon. Mutta tarvitsee mun mielestä ehdottomasti sen vuohenjuuston rinnalleen. Mulle ainakin riittää pilkkominen vähäks aikaa....