22.9.2010

Huhhahhei

Jee, kamera tulee tänään saaresta ja niin tulee V:kin, wuup, wuup! Kamerattomuutta voi kuitenkin toistaiseksi paikkailla Herkulta ja Koukulta saadulta tunnustuksella.

Kiitos ja syvä kumarrus! 

Tarkoituksena on myös paljastaa itsestään seitsemän asiaa ja laittaa tunnustus eteenpäin. Meitä kun on kaksi,  niin tunnustusten keksiminen oli todella vaikeaa, mutta tällainen lista siitä sitten syntyi:

1. Isämme on 2m pitkä, äitimme 160cm, ja olemme molemmat siitä välistä (ei onneksi ihan 180cm kumpikaan...).

2. Meillä on 1v 10kk ikäeroa ja pienenä meitä luultiin kaksosiksi n. 100 000 kertaa. Olemme kuitenkin jo olemukseltamme aika samanlaisia ja kerran Pitkän kaveri juoksi Pätkän perässä ympäri keskustaa ja huusi "Pitkäääää", kunnes Pätkä kääntyi ja kaveri tajusi että melkein oikea tyyppi, mutta ei kuitenkaan (eivät siis olleet tavanneet aikaisemmin).

3. Toisella meistä on syöpä.

4. Vaikka olemmekin samanoloisia, unirytmimme on ollut lapsuudesta lähtien täysin erilainen. Pitkä on melkein aina nukkunut mielellään 12h yössä ja päiväunet päälle, Pätkä taas herää yhdeksältä keittämään kahvia. Lapsena nukuimme samassa huoneessa ja Pätkä heräsi aina monta tuntia aikaisemmin. Lapsena kahvin keittäminen ei ehkä tullut kysymykseen, joten Pätkä pesiytyi Pitkän jalkopäähän ja odotti tuntikausia leikkiseuraa. Ei ollut tarvetta kissalle tai koiralle.

5. Olemme molemmat esiintyneet lapsina tv-sarjoissa.

6. Meillä oli lapsuudessa "oma firma" ja myimme taloyhtiön luumupuiden luumuja luumutikkareina ohikulkijoille iskemällä niihin hammastikut kiinni.

7. Intomme ruuanlaittoon on isältämme, joka vei meidät joka lauantai ostoksille Hakaniemen halliin. Tunsimme kaikki myyjät ja voitimme myös Hakaniemen hallin piirustuskilpailut, kumpikin oman sarjansa.

Laitamme tunnustuksen eteenpäin:

7 kommenttia:

Jytis kirjoitti...

Koskettavia tunnustuksia.

Ja kohdasta 5, mä todella toivon että kyseessä on jommankumman kohdalla ollut Tenavatähti! Aikansa legenda johon olisin niin kovasti halunnut, uupui vaan toi laulutaito. Tai noh, kaikki siihen suuntaava :)

Pätkä kirjoitti...

Olispa. Ei mitään niin laadukasta. Ei osata laulaa. Tai Pitkä kyllä mua paremmin - voittaa aina Singstarissa.

Janna kirjoitti...

Kummiski ootte näytelly jossain Blondi tuli taloon -sarjassa! Tai sit ootte ollu Pikkukakkosessa.

Pätkä kirjoitti...

okei okei, kauniissa ja rohkeissa

Annukka kirjoitti...

Kiitokset tunnustuksesta!
Teidän paljastukset herätti kyllä monenlaisia tunteita.

sape kirjoitti...

tytöt <3

t. sape (en muista salasanaani)

Pitkä kirjoitti...

Pusi pusi Sape <3