11.5.2010

Sekaisin soijarouheesta part 2

Olen ollut todella rasittava viimeaikoina. On tehnyt mieli saarnata jopa bussikuskille tummasta soijarouheesta ja miten se on paljon halvempaa ja varmasti terveellisempää kuin kaupan harmaa jauheliha. Kokemuksenihan kuitenkin rajoittuu vain niihin ihaniin soijapihveihin ja niinpä opettelin eilen tekemään makaronilaatikon soijarouheesta. Reseptin haalin kokoon vanhan makaronilaatikkoreseptini pohjalta. Ehkä jollekin tulee se olo, että yritän tässä keksiä pyörää uudelleen ja väheksyn lukijoita julkaisemalla makaronilaatikon reseptin, mutta oloni oli tätä tehdessä kuin keittiöneitsyellä konsanaan. Lopputulos oli tosi jees, tosin tässä sen jauhelihan puuttumisen huomasi paljon paremmin kuin pihveissä, mutta kyse oli lähinnä tekstuuriin puutteesta. Aion  silti ehdottomasti jatkaa tällä rouhelinjalla edelleen. On ollut myös ilahduttavaa lukea miten moni muukin on "hurahtanut"!! Parasta oli lukea tätä Anzkun kauhasta kajahtaan rouhebloggausta, joka oli täyttä asiaa ja juuri niin kuin itsekin asiasta ajattelen.

Jee, ihan normaalilta se näyttää.

Soijarouhe-makaronilaatikko
6dl makaronia
2dl tummaa soijarouhetta
2,5dl vettä
1rkl grillimaustetta
1rkl pippurisekoitusta
1tl paprikaa
sipuli
5-6dl maitoa
2 munaa
2tl soijaa
kasvisliemikuutio
1dl juustoraastetta
(+ korppujauhoja)

Keitä makaronit melkein kypsiksi kasvisliemikuution maustamassa vedessä. Leikkaa ja kuulota sipuli. Sekoita vesi, soija ja soijarouhe keskenään ja lisää pannulle. Turvota n. 10 minuuttia ja lisää mausteet. Sekoita makaronit ja soijarouhepaistos sekaisin vuoassa. Riko munat kulhoon, lisää maito ja sekoita. Kaada munamaito makaronilaatikon päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja vähän korppujauhoja, jos haluat pinnasta rapean. Paista 200 asteessa 40-50 minuuttia.

Ja kun siihen laittaa ketsuppia niin se maistuukin samalta kuin ennen... Heh.

16 kommenttia:

Olli Kaven kirjoitti...

Tehän päivitätte ahkerasti tätä blogia! Täytyy varmaan koittaa jotain soijaruokaa, vaikka olenkin epäileväinen vielä :)

Pitkä kirjoitti...

No niin päivitetään! Tai aina vähän viikosta riippuen tosin :) Jos kokeilet, aloita niistä pihveistä. Ja kerro sit mitä pidit!! Pian taas lounaalle.

Anzku kirjoitti...

Hyvä hyvä kun testasitte!! :) Sit sitä lasagnea seuraavaks! Meillä syödään tänään soijarouhepihvejä! (Tai ainaki meinasin tehdä niitä - syömisen osuus on meidän perheessä aina hienoinen arvoitus! ;))

Pitkä kirjoitti...

Toivottavasti maistuu :) Ainakin mun työkaverin tytölle maistui pihvit vähän liiankin hyvin, piti kuulemma jäähdytellä, että äidille riittää lounasta seuraavaksi päiväksi!

Anzku kirjoitti...

Ah nam! Siis kyllä maistui!!! (Luonnollisesti esikoiselle ei maistunu - mikäs sille maistuis nykyään...). 1,5-vee söi suurella halulla, samoin mie ja isäntä. Ei jääny lounaalle, meinasin että teen tässä illalla vielä toisen annoksen huomiseks! Ovat kyllä nopeita ja näppäriä tehdä ja ainekset löytyy aina kaapista! Jaahas, postailen myöhemmin...

Pikku Leijonan Emäntä kirjoitti...

Tämä(kin) menee kyllä niin kokeiluun joku päivä :) Nämä soijarouhereseptit on juuri niitä päiviä varten, kun ei ole ideoita/aineksia muuta ihmeellistä alkaa kehittelemään, kätevää ja niin hyvää!

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin tekisi mieli kokeilla tuota soijarouhetta. Ainoa asia mikä arveluttaa on, että koivuallergikkona sain aiemmin tofujäätelöstä oireita, niin mietityttää, että mahtaakohan tuo soijarouhe aiheuttaa samalla tavalla allergiaoireita. Eihän tuo tietysti kallis kokeilu olisi.

Anne kirjoitti...

Mitä on soijarouhe englanniks, onks mitään hajua? Sanakirja sanoo "textured soya protein" mut kauppa sanoo eioo.

hälp. tahdon.

Pitkä kirjoitti...

Jee Anzku!! Toivottavasti se esikoinen siitä lämpenee :) Joo, itekin on tullut tehtyä noita välillä pari kertaa päivässä tai monta päivää putkeen ja meinasin yhden baarireissun jälkeen alkaa yölläkin paistaa niitä... Mutta sitten tulin järkiini.

Pikku Leijonan Emäntä, kokeile ihmeessä! Todellakin, resepti on just niihin päiviin kun ei vaan jaksa miettiä. Niitä reseptejä ei ole todellakaan liikaa.

Anonyymi. Voithan aina kokeilla, kunhan et joudu jollekin sairaalareissulle. Mikään ruoka ei ole sen arvoista :)

Ja ihana Saima! Katoin Wikipediasta ja tällanen löyty. http://en.wikipedia.org/wiki/Textured_vegetable_protein Auttaisko? Soya meat vois olla oikea tuote :)

ekku kirjoitti...

Mää oon kans nyt tehny muutamaan otteeseen soijarouheesta ruokaa.Pizzaa,pastakastiketta ja sit quasildasia.Meillä meni ku häkä söjiin..Ku en kertonu mitä söivät,ennenko jälkikäten.Oon kans ihan myyty.

Pitkä kirjoitti...

Joo, itse lupailin tänään tehdä appivanhemmille biffejä ens kerralla kun nähdään, saa nähdä miten siellä suu pannaan kun isken pöperöt pöytään :) Ei olisi varmaan pitänyt sanoa mitään etukäteen...

ElmiHelmi kirjoitti...

Itse hieman skeptinen tuon soijarouheen suhteen, kun netin keskustelupalstoilla ihmiset ovat valittaneet, että on niin vaikea maustaa. Mutta ei ilmeisesti ole?!?!?!. Jospa sitä itsekin rohkaistuisi kokeilemaan..esimerkiksi noilla pihveillä ensi alkuun. Toimiskohan sipulikeittopussi yksinään vai tarvisko muitakin mausteita??

Pitkä kirjoitti...

ElmiHelmi, kehotan kokeilemaan tätä reseptiä! http://kadenvaantoa.blogspot.com/2010/04/jauhelihapihvit-goes-vege.html Meillä ainakin nämä biffit ovat todella suosittuja nykyään, tehdään niitä tosi usein ja eivät todellakaan ole mauttomia. Joskus heitän pippuria tuplasatsin ja lopputulos on kivan tujakka. Varmaan sipulipussillakin tulee ihan jees, mutta kannattaa kokeilla noilla ohjeen mausteilla myös.

ElmiHelmi kirjoitti...

Kiitos, mä koklaan sitä ja kerron kuinka kävi. Tosiaan tuolla keskustelupaltoilla ihmiset valittaa sitä,että se soijan luontaismaku maistuu läpi vaikka tekis mitä..

ElmiHelmi kirjoitti...

Kokeilin pihvejä ja hyviä tuli..seuraavana vuorossa onkin sitten toi makaronilaatikko.. :D

Pitkä kirjoitti...

Jee, soijarouheen maailmanvalloitus jatkuu!