7.5.2010

Parsaa!

Olimme vesijuoksemassa Pitkän kanssa ja tarvitsimme jotain nopeaa lounasta sen jälkeen. Parsaa on pitänyt kokeilla jo pidemmän aikaa, ja bongasin tämän sitruunaisen parsapastan reseptin Hesarista. Sitruunaa panimme kyllä paljon vähemmän kuin ohjeessa, ettei se peittäisi parsan makua alleen. Maut olivat kohdallaan ja tuhosimme pastan hetkessä.

Vähän kyllä jännitti, keitämmekö parsan liian kypsäksi. Lopputulos oli kuitenkin napakka muttei raaka. Ei ainakaan mennyt liian lörpöksi. Pasta oli muutenkin niin simppeli, ettei sitä voi oikeastaan mokata!


Sitruunainen parsapasta (kahdelle)
200g tuorepastaa
500 g vihreää parsaa
50 g voita
3 valkosipulin kynttä
sitruunan raastettu kuori
puolikkaan sitruunan mehu
mustapippuria
suolaa
parmesaania

Poista puumainen osa parsojen tyvestä ja kuori parsat nupusta tyveen päin. Leikkaa pienemmiksi paloiksi ja keitä noin 6 minuuttia. Tarkista kypsyys.
Kuori ja silppua valkosipulin kynnet. Sulata voi paistinpannussa ja kuullota siinä valkosipulisilppua. Älä anna ruskistua liikaa.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Lisää paistinpannulle parsapalat, sitruunan kuori ja mehu. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Tarjoiltaessa vuole pastan pinnalle muutama siivu parmesaanijuustoa.

3 kommenttia:

Ann kirjoitti...

Oooih, ihanaa! Olen itse kauan halunnut kokeilla tuota parsaa (juteltiin Pitkän kanssa siitä yksi päivä) mutta jotenkin olen aina ajatellut että se kuoriminen, leikkaminen, keittäminen oikein ym olisi vaikeaa? Jos tuo oli simppeli resepti, pitää kyllä kokeilla!
Herkullisen näköistä!

Pätkä kirjoitti...

Mäkin oon aristellut sen kanssa, kun vaikuttaa jotenkin monimutkaiselta! Mutta ei ollut, suosittelen kokeilemaan ehdottomasti. :)

Pitkä kirjoitti...

Ihana Ann, se kuoriminen oli mun mielestä aika p*stä, mut ei niin p*stä kuin maa-artisokan. Mut ehkä mä vihaan kuorimista vaan ylipäätään. Mut joo, teen ehdottomasti uudelleen! Parsa on siitä kiva, ettei se tarvi oikeestaan mitään kylkeen ollakseen herkullinen. Voidaan jutella lisää aiheesta tänään :))