4.5.2010

Omppoja ja kanelia

Lueskelin vanhemmillani toukokuun Avotakkaa ja löysin tämän omenakakkusten reseptin. Minua houkutteli uudenlainen omenan käyttö. Lehdessä oli minikuivakakun näköisiä kakkusia, mutta vuokien puuttuessa kehotettiin käyttämään muffinssivuokaa. Minulla ei tietenkään ole minikakkuvuokia, joten en näiden takia viitsinyt niitä hankkiakaan.

Hedelmäkoristani löytyi juuri sopivasti pari hieman kulahtanutta omenaa. Taikina oli löysää ja kakkumaista, ei muffinssitaikinan tyyppistä. Muffinssit kohosivat kivasti uunissa ja maku kyllä jännitti. Mums, enpä ole pitkään aikaan näin mehukkaita muffinsseja syönyt. Veivät kielen mennessään ja olivat todella kosteita, eivät kylläkään yhtään vetisiä.

Käytin Valion Luomu omenatäysmehua (joka on muuten mielettömän hyvää). Veikkaan, että sekin vaikuttaa muffinssien herkullisuuteen.

Vaniljajäätelöpallo olisi sopinut muffinssin kylkeen täydellisesti. Pikkujouluihin tai syksyyn mainio resepti-idea. Hyvä jo harjoitella kesän lähestyessä. :D

Pitkän kommentti: "En muista milloin oisin syönyt näin hyviä muffinseja."

Omena-kanelikakkuset

2 omenaa
2 rkl sokeria
2 tl kanelia
2 dl ruokasokeria
4 kananmunaa
2½ dl rypsiöljyä
½ dl omenatäysmehua
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
2 dl tomusokeria
2 rkl omenatäysmehua
ripaus kanelia

Voitele ja jauhota 12 pientä kakkuvuokaa tai muffinipellin kolot. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kääntele omenaviipaleiden joukkoon sokeri ja kaneli.

Sekoita ruokosokeri, öljy ja mehu keskenään. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi. Täytä vuoat puoliksi taikinalla. Jaa omenaviipaleet taikinan päälle ja lusikoi loppu taikina vuokiin.

Paista uunin keskiosassa 175 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes leivonnaiset ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä 10 minuuttia ja kumoa kakkuset vuoista (jos et käytä paperivuokia muffinipellissä). Valmista kuorrutus ja valuta se hieman lämpimille kakkusille.

4 kommenttia:

Katri kirjoitti...

hei!

löysin bloginne pumpkin jamin kautta, ja todettuani teiltä löytyvän enemmänkin ohjeita kivan oloisiin makeisiin leivonnaisiin, aloin tutkia muffiniarkistojanne ja nämä ihanuudet tulivat vastaan. leivoin näitä tänä iltana pari pellillistä työpaikkani kesäkauden lopettajaisiin, ja yhden koekappaleen syötyäni olen aivan myyty. rakastan syksyisin kaikkia mahdollisia omenajuttuja, ja nää on mainiota vaihtelua perinteiselle omenapiirakalle. olen myös ihminen, jolle kaikki leipomiseen liittyvä aiheuttaa yleensä itkua ja hammasten kiristelyä, mutta näistä tuli pitkästä aikaa suurenmoinen onnistumisen fiilis. :) kiitos siis jakamisesta!

-katri

Pätkä kirjoitti...

Ihanaa, että joku tekee muffineja, kun kukaan ei tunnu kokeilevan niitä! Nämä olivat kyllä niin meheviä ja kosteita, en oikein innostu kuivakista jutuista...ja aika helppoja kyllä!! Plus säilyviä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mihin väliin nuo kananmunat laitetaan????

Pitkä kirjoitti...

Hyvä kysymys! Valitettavasti resepti on siskoni, joka on kuollut valitettavasti jo jonkin aikaa sitten, joten en voi enää tarkistaa asiaa... munat selvästi unohtuneet häneltä reseptistä. Toukokuun 2010 Avotakasta varmaan löytyisivät. Itse kuitenkin varmaan vatkaisen ensin munat ja sokerin vaahdoksi, lisäisin siihen öljyn, mehun ja kuivat aineet ja latoisin vuokiin. En usko, että voi mennä sillä tyylillä pieleen. Kakkuset ovat muuten taivaallisen hyviä eli kannattaa ehdottomasti kokeilla!