1.4.2010

Silmälaput

Olin jo unohtanut kirjahyllyssäni olevan Sanna Vatasen Hyvän olon neuleet -kirjan, jossa on kivoja pieniä ohjeita villapaitojen lisäksi. Sieltä nappasin silmälappujen ohjeen. Nämä olivat todella nopeat tehdä. Tosin kaiken kruunaisi, jos nurjalle puolelle ompelisi ihanan pehmeästä tai ylellisestä kankaasta vuoren. Unikin tulisi paremmin, käyttämäni 7 Veljestä -lanka kutittaa jonkin verran. Aamulla voi olla kaikkea muuta kuin levännyt olo. :D

Käytin virkkuukoukkua ja puikkoja numero 3½. Aluksi luodaan 30 silmukkaa ja aloitetaan ainaoikeinneule. Lisätään heti ensimmäisella kerroksella molemmissa reunoissa 1 silmukka ja toistetaan lisäykset joka 2. kerros, kunnes työssä on 48 silmukkaa. Jatka neulomista, kunnes kappaleen korkeus on 8 cm. Itse rupesin tekemään lappuosia, kun kappaleen korkeus oli n. 6cm, en halunnut tehdä niin korkeita silmälappuja. Päätä keskimmäiset 2 s ja jatka toisilla 23 s:lla ainaoikeaa ja kavenna samalla aina kerroksen alussa 1s kunnes työssä on jäljellä 13s. Päättele. Tee toinen lappu samoin.

Virkkaa reunat ja luo 74s puikoille kiinnitysnauhaa varten. Neulo 20, 2n -joustinta 2cm ja kiinnitä nauha silmälappuihin.

Kätevä tapa päästä jämälangoista eroon! Silmälaput voi neuloa kelle tahansa lahjaksi, eikä kokoa tarvitse miettiä.

Mystinen V on ehkä tuttu myös Dressmanin kalsarimainoksista. Aprillia.

Ei kommentteja: