18.1.2013

Laiska ilta


Perjantai-ilta, Voice of Finland ja jotain hyvää naposteltavaa kiitos! Mielessäni on melkein vuoden ajan pyörinyt Pioneer Womanin resepti, jossa naanleivän päälle kasataan mozzarellaa ja kasviksia. Tänään tuli vastaan se ilta, kun en jaksanut panostaa ruoanlaittoon varttia enempää, mutta lähipitseriakaan ei houkutellut ja niinpä sujautin kaupassa esipaistetut naanleivät ostoskoriin. Naanleiväthän voisi tehdä itsekin, mutta silloin tämän reseptin idea menisi vähän pilalle. Pointtina on nimenomaan helppous sekä nopeus ja tärkeintä on, että sohvalla makoiluun käytetyn ajan saa maksimoitua.

Itse laitoin epähuomiossa juuston vasta päälle, 
mutta kokoaminen kannattaa tehdä toisin päin, jotta juusto kiinnittää täytteet leivän pintaan.

Nopeat naanpizzat
esipaistettua naanleipää
mozzarellaa
+ täytteeksi esimerkiksi:
kesäkurpitsaa
munakoisoa
sipulia
tai
chorizoa
herkkusieniä
kirsikkatomaatteja
artisokansydämiä
paprikaa

Pilko täytteet sopivan kokoisiksi. Kypsennä täytteet tarvittaessa pannulla, itse paistoin kesäkurpitsaa ja munakoisoa, mutta älä paista liian pehmeäksi. Lado esipaistetun naanleivän päälle revittyä mozzarellaa ja levitä loput täytteet. Paista 225 asteessa noin viisi minuuttia.

6 kommenttia:

Anna / Kuvan mukainen kirjoitti...

Voi nams näyttää niiiin hyviltä!

Jytis kirjoitti...

Joo hei, näitä pitääkin testata!

Ravintola Kokomossa on ollut listalla vastaavanlainen annos, kasvis-, katkarapu- tai lihatäytteellä, todella hyvin toimii naanleipä tuossa. Niissä tosin ei tainnut olla juustoa, mutta sillä just saisi sen pizzamaisen olemuksen. Nerokasta!

annemi kirjoitti...

Loistava pikaruokaidea ja voittaa varmasti naapuriostarin pizzat 6-0!

Pitkä kirjoitti...

Uutistoimisto Anselmi, ne myös maistuu hyviltä :))

Jytis, en oo koskaan käynyt Kokomossa - ai siellä on ruokaakin, luulin, että on vaan baari! Juusto on mun mielestä näissä aika must. Oikeastaan kaikki ruoka varmaan paranisi jollain juustolla.

Annemi, oon niin samaa mieltä :))

Katja kirjoitti...

Herkulliselta vaikuttaa ja mukavan helpolta. Ihan hyviä naanleipiä saa valmiinakin kaupasta, joten ei aina tarvitse kaikkea tehdä itse.:) Tänään taas Voice of Finland -ilta!:)

Anzku kirjoitti...

Sinulle on haaste:
http://anzkunkauha.blogspot.fi/2013/02/haastetta-pukkaa.html