16.1.2013

Helppo suolapala

Kuvitelkaa, että joulusta on vasta alle kuukausi! Noin kuukausi sitten vietimme kotonamme pikkujouluja ja tarjoilin vieraille puuron lisäksi muun muassa pasteijoita, torttuja, uuniperunoita ja pipareita. Tykkään itse pikkusuolaisista ja niinpä kokosin tarjolle myös aika nättejä leipiä. Vaikka onkin ehkä vähän tyhmää blogata vasta nyt tämä mainio suolapala, voi näitä onneksi tarjoilla muulloinkin kuin joulun tienoilla. Voit myös pyytää jonkun epävarman kokkailijan tuomaan näitä nyyttäreihin tai palkata kädettömän puolisosi auttamaan sinua tuparitarjoiluissa, sillä näiden tekemiseen ei tarvita mitään erityistaitoja.



Mätileivät
saaristolaisleipää
smetanaa
mätiä
punasipulia
ruohosipulia

Leikkaa punasipuli pieneksi ja leivät sopivan kokoisisksi palasiksi. Levitä leivälle ensin smetanaa, sitten mätiä, laita päälle punasipulihaketta ja leikkaa pinnalle ruohosipulia.

Sienileivät
1prk hyvää sienisalaattia (tee itse tai osta jotain kotimaista hyvää niin kuin minä tein)
ruohosipulia

Leikkaa leipä sopiviksi palasiksi, lado päälle sienisalaattia ja ruohosipulia.

Ei kommentteja: