11.4.2012

Dijonia rahvaanomaisesti

Kuinka moni muistaa kateellisena huokailleensa kotisnägärini perään? Makkaraperunoista taisi tulla meille uusi arkiruoka (vaikka ne hienot pahvilootat pääsivätkin loppumaan), tosin tällä kertaa perunan kaverina oli myös bataattia ja palsternakkaa - aika lyömätöntä. Kaikista parasta oli kuitenkin ex tempore keksintöni kastikkeesta, sillä en halunnut kauhoa makkaraperunoiden päälle paistetun sipulin lisäksi pelkkää ketsuppia. Kaipasin kipeästi majoneesia, mutta jääkaapissa kökötti vain kreikkalainen jogurtti. Päätin antaa sille mahdollisuuden.

Lopputulos oli oikeasti tosi hyvä, ja soosi sopi älyttömän hyvin makkaraperunoiden kaveriksi. Tätä kastiketta pitää tehdä jatkossa kaikenlaisen makkaran kaveriksi, tosi helppoa, nopeaa ja herkullista! Sopisi hyvin myös esim. hodareihin. Uijui. Onneksi keksin tämän nyt, kun grillikausi on vasta aluillaan.

Ketsuppi lisättiin vielä jälkikäteen.

Dijonkastike
1,5dl kreikkalaista jogurttia (tai jotain muuta rasvaista jogurttia)
4-6tl dijonsinappia
1-2 valkosipulinkynttä
tilkka sitruunan mehua
mustapippuria
ripaus suolaa
0,5tl sokeria

Sekoita sinappia jogurttiin, kunnes olet saavuttanut hyvän suhteen - mieluummin liian vahvaa kuin mautonta! Murstaa kynnet ja pilko ne hienoksi kastikkeen joukkoon. Mausta sitruunan mehulla, reilulla kädellä rouhittua mustapippuria, suolalla ja sokerilla. Anna makujen imeytyä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Jos tämä on sitä mitä tarjosit piknikillä, on tää järjettömän hyvää. Teen tätä heti huomenna!

Kiitos emännälle - olkkaripiknikki toimi mainiosti!

Pitkä kirjoitti...

Joo, just sitä :)) Jee, kiva jos teet, itekin tykkään tästä! Oli ihanaa kun kävit, toivottavasti nähdään pian uudelleen!

Hannele kirjoitti...

Oulun piknikki on heinäkuussa, nähdäänkö siellä? :) (tänne on ihan lyhyt matka)

Pitkä kirjoitti...

Missä vaiheessa heinäkuuta? Suunnitellaan V:n kanssa pientä kaupunkilomaa, mut kaupunki on vielä auki :)