16.9.2012

Maailman helpoin suklaakakku

Google ei petä koskaan. Laitoin hakusanaksi "maailman helpoin suklaakakku" ja mitä sain? Maailman helpoimman suklaakakun reseptin (kakku oli myös tosi hyvää)! Google vei minut Oi ihana turhamaisuus -blogiin ja Annukan vakiokakun äärelle, jonka resepti on alunperin napattu Trendistä. Kakun paras puoli on sen nopeus ja yksinkertaisuus, kakun saa uuniin ilman vatkaajaa tai vispilää ja aineksetkin löytyvät melkein aina kaapista. Tein tätä kakkua simppelin lounaan jälkiruoaksi ja vieraat vetivät melkein koko kakun - oli kuulemma niin hyvää! Tästä tulee ehdottomasti oma vakioreseptini, jota on kiva varioida. Melkein kuin ikisuosikkini kladdkaka, mutta vielä helpompi - ah!

Kakku on sisältä ihanan tahmea. Mums.


Maailman helpoin (tahmea) suklaakakku
3 dl sokeria
1, 5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
150 g voisulaa
2 munaa
puolikas suklaalevy
pähkinöitä oman maun mukaan

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata rasva toisessa astiassa, anna jäähtyä hetken, riko munat joukkoon ja sekoita. Lisää rasva-munaseos kuivien aineiden joukkoon, sekoita hyvin. Leikkaa suklaa sopivan kokoisiksi palasiksi ja sekoita taikinan joukkoon. Lisää taikinaan myös osa pähkinöistä. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Koristele pinta pähkinöillä, jolloin ne paahtuvat mukavasti uunissa. Paista kakkua n. 20 minuuttia 200 asteessa

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Kiitos hyvästä reseptistä, tuli oikein maukasta ;)

Liinu kirjoitti...

Ah, tää oli niin hyvää! Tein viikonloppuna ja pistin reseptin ja pari räpsimääni kuvaa myös omaan blogiini :)

Nimetön kirjoitti...

Aah! Tein tätä ja oli maailman helpoin JA paras suklaakakku! Niin hyvää!!
t. Tiina

Nimetön kirjoitti...

Mitä pähkinöitä olette käyttäneet kakun pinnalla? :)