9.4.2012

Patrona

Helsinkiin Annankadulle aukesi jo kauan odotettu ravintola Patrona, jossa pyörivät samat tyypit kuin kulttimaineeseen nousseessa Café de Nopalissakin. Ainakin Kannat kattoon ja Kulinaarimuruja olivat ehtineet jo käydä toteamassa tarjoilun mahtavaksi ja niinpä ennen pääsiäistä ponkaisimme paikalle Hannan, Marin, Annan ja Merin kanssa. Mukaan napattiin myös V, joka himoitsi ruokaa niin paljon, että sai vapautuneen peruutuspaikan seurueestamme.

 V:n alkukeitto.

En tajunnut kirjoittaa ruokien nimiä ylös, mistä voi ehkä syyttää paikan mahtavia drinkkejä, joihin keskityin hartaasti. Alkuun maistelin muistaakseni mangoritaa, josta en ottanut kuvaa, mutta jonka makeutta taittoi mukavasti lasin suola-chilireunus. Ihana tapa aloittaa ilta. Alkuruoaksi otettiin kimpassa nachoja (totopos?) guacamolella, paputahnalla, ananas-chilisalaatilla ja huumaavalla cevichellä. Ceviche oli tajuttoman hyvää, mutta pakko myöntää, että V:n herkullisesta keitosta tuli pieni annoskateus. Ensi kerralla sitten.

Alkupala neljälle.

Pääruoaksi suurin osa meistä otti Jaanan kehumat possutacot. Tacot olivat kyllä tosi hyviä, mutta kaipasivat vielä jotain pientä lisää. Silti, en usko, että parempia tacoja löytyy tästä kaupungista. Join tacojen kanssa olutta, mikä on aika historiallista. En pidä oluesta, mutta meksikolainen olut on pehmeämpää, kyljessä tarjotaan sitrusta ja lasikin oli vielä suolareunustettu. Huh, hyvää.

Tacojen päälle valutettiin vielä vihreää soosia sekä salsaa ja setti syötiin käsin.

Jälkiruoasta en ehtinyt/jaksanut ottaa kuvaa, sillä sitruunakakku oli niin mielettömän hyvää, että se katosi vatsaani sekunneissa. Pienen makuvertailun jälkeen (sain maistaa V:n flania ja Hannan souffleeta) uskallan väittää, että sitruunakakku oli paikan paras jälkiruoka. 

Kaiken kaikkiaan ravintola oli ehdottomasti omaan makuuni. Pieni miinus akustiikasta, mutta toisaalta paikka on niin raikas tuulahdus vielä niin viileässä Helsingissä, että puheen sorinakin on aika lämmittävää. Sisustus on autenttisen meksikolainen samoin kuin henkilökuntakin. Iso plussa henkilökunnalle myös siitä, että he neuvovat oikean tekniikan syödä ruokaa. Täällä pitää syödä käsin! Kolmen ruokalajin ateria juomineen maksoi vain reilut 40e, joten hintakin oli kohdallaan. Ihana, ihana paikka, johon palaan varmasti uudelleen.

5 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

hyvä mesta.. ei muuten ollut lammastacoja joita Jaanan kanssa tuolla syötiin ja kehuskeltiin.

Pitkä kirjoitti...

Hah, ei ollutkaan joo, mä oon vaan niin täynnä lammasta tän pääsiäisen jälkeen... Kiitti Aleksi, kyl se tais meilläkin possua olla!

Virpi kirjoitti...

Onko tää minkäkokoinen paikka? Mietin vaan, että mahtaakohan tonne mahtua esim. lauantaipäivällä ihan paikan päälle tupsahtaen.

Pitkä kirjoitti...

Good point Virpi. Patrona aukeaa lauantaina klo 16, joten sitä ennen ei ainakaan voi mennä syömään. Suosittelen varaamaan pöydän, mutta toisaalta kun paikka on aika rento ja huoleton, niin joskus voi hyvin saadakin pöydän ex tempore. Aika tuurista kiinni, kuten Café de Nopalissakin, johon ei edes saanut varata pöytää. Asiakaspaikkoja n. 30.

Virpi kirjoitti...

Kiitos tiedosta :) Pitää katsoa, saisko itsensä mahtumaan tuonne jollakin Helsingin reissulla!