11.2.2012

Ruuhkaa

Saimme taas perjantaina illallisvieraita! Tai hengailua se taisi lähinnä olla, sillä kävimme saunassa ja tehtailimme pitsoja. Teimme muutaman perinteisen pitsan ja muutaman kokeellisen valkoisen pitsan! Valkoinen pitsa oli aika jännää ja ihan hyvää, mutta muistutti enemmän liekkikakkua kuin pitsaa. Huomasimme pitsojen täyttövaiheessa, että olimme unohtaneet ostaa ranskankermaa ja lähikauppa tarjosi ainoastaan kevytversiota, mikä oli aikamoinen antikliimaksi. Lopputulos olisi varmasti ollut parempi ihan oikealla tavaralla.

On kiva nostaa taas pitsat esiin, sillä tämä pitsataikina on ihan lyömätön! Pitsat kaulitaan ohuiksi ja paistetaan pitsakivellä (tai kuumalla pellillä) ja lopputulos on aivan mahtava. Vieraatkin kutsuivat itse itsensä nimenomaan pitsalle. Jälkiruokana tarjoilin Jannalta bongattua valkosuklaista pannacottaa, joka vei kielen mennessään. Aivan mahtavaa ja tosi helppoa! Ainoastaan kolmen tunnin hyytyminen vaatii pientä ennakointia.

Valtteri otti kuvat olutpäissään! Tämä on siis pitsa, ei mikään darratuliainen.
Valkoinen pitsa
Taikina (neljä pitsaa) (resepti Avaruusasema-blogista)
3dl vehnäjauhoja
2,4dl durumjauhoja
1pss kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl oliiviöljyä
2,25dl lämmintä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon öljyn ja veden sekoitus. Vaivaa kymmenen minuuttia, kohota tunti lämpimässä. Jaa taikina neljään osaan, kaulitse ohueksi.

Täytteet
ranskankermaa
kesäkurpitsaa
pekonia
mustapippuria
mozzarellaa
sipulia

Levitä kaulitun taikinan päälle reilusti ranskankermaa. Levitä päälle ohuiksi leikatut kesäkurpitsasiivut, ohueksi siivutut sipulirenkaat, silputtu pekoni (voi esipaistaa, kuten me tehtiin) ja mozzarella. Rouhi päälle mustapippuria suoraan myllystä ja lisää päälle esim. mozzarellaraastetta ohuelti tarvittaessa. Paista 250 asteessa noin kymmenen minuuttia.

Taivaallista ja helppoa. Voinko tehdä heti uudestaan?

Valkosuklainen pannacotta
5 dl kermaa
½ dl raakaruokosokeria
3 liivatetta
n. 100 g valkosuklaata
ripaus vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa

Mansikkakastike
(pakaste-)mansikoita
tomusokeria

Laita liivatteet pieneen määrään vettä likoamaan. Kiehauta kerma paksupohjaisessa kattilassa, alenna lämpöä ja lisää sekaan suklaa sekä sokerit (tai vaniljatangosta raaputettua sisusta). Kun ne ovat sulaneet, nosta kattila liedeltä, purista liivatteista vesi pois ja tipauta ne kattilaan samalla seosta vimmatusti sekoittaen. Kun liivatteet ovat liuenneet, anna seoksen jäähtyä hetki.

Kaada seos tarjoilukulhoihin, aseta kulhojen päälle lautaset kansiksi ja siirrä jääkaappiin hyytymään. Jääkaapin lämpötilasta, annosten koosta ja muista epämääräisistä tekijöistä riippuen pannacotat ovat mitä luultavimmin kokonaan hyytyneet ja valmiit tarjottaviksi 2-6 tunnin päästä. Ne voivat mainiosti viettää jääkaapissa yönsäkin. 
Sulata mansikoita ja surraa ne kastikkeeksi sauvasekoittimella. Makeuta tomusokerilla oman maun mukaan. Valuta valmis kastike hyytyneiden pannacottien päälle juuri ennen tarjoilua.

6 kommenttia:

Jytis kirjoitti...

Uijui, flamküchen!! Viime kevään Saksan reissulla sain ekaa kertaa valkoista pizzaa ja siitä lähtien olen haaveillut sen tekemisestä kotioloissa. Niin herkkua! Ah. Kateus. Hiukan kuolaa näppiksellä.

Pitkä kirjoitti...

Uuh! Mitä söit siinä päällä? Puttesissahan on valkoisia pitsoja!

Jytis kirjoitti...

Ai niinpä onkin!
Niissä saksalaisissa mulla oli ranskankerman lisäksi paprikaa, sipulia ja juustoa. Lihatyypeillä oli lisäksi speck eli jotain kinkun oloista.

Ja sitten ne makeat oli kanssa ihania, ranskankermaa, omenaa, rusinoita, kanelia ja liekitettiin konjakilla!

Jytis kirjoitti...

Niin ja kotioloissa kun tehtiin siellä niin paistettiin pallogrillissä pizzakiven päällä. Sehr Gut!

Anonyymi kirjoitti...

Teimme jo kahdesti tuon ohjeesi mukaan valkosuklaista pannacottaa. Siispä sanomattakin selvää, että suosikki meilläkin. =) Kiitos ohjeesta.

-Elena

Pitkä kirjoitti...

Ihanaa kuulla Elena! Ja eiks oo helppo! Ah. Mun pitääkin tehdä taas viikonloppuna :)