3.10.2011

Sunnuntai-illan pelastus

Olin viime viikonloppuna totaalisen uupunut. Nukuin koko lauantain (oikeasti - menin heräämisen jälkeen uudelleen nukkumaan ja heräsin puoli neljältä) ja kävin välillä syömässä jotain. Mutta sunnuntaina pääsin vihdoin ylös sängyn pohjalta, kestitsin sukulaisia maa-artisokkakeitolla sekä vakiokakullani ja lähdin kääntämään maata. Kyllä vain, tämä stadilaistyttö heitti aikuismaiset ulkoiluvaatteet niskaan, tarttui talikkoon, upotti sen multaan ja kiljui kun kastemadot ovat niin isoja. Olen ollut noin viikon verran viljelijä! Myönnän, pientä liioittelua, mutta olen ollut innoissani sillä minä ja kolme muuta jaamme nyt yhdessä 8x8m kokoisen viljelypalstan! Otankin siis mielelläni viljelyvinkkejä vastaan. Ensi kesänä toivottavasti voin leuhkia luomukasviksillani täällä, ja jos joku pupu käy syömässä kaiken tai mikään ei yksinkertaisesti kasva, otan vapauden lähettää viinin huuruisia viestejä pieneltä pläntiltämme.

Olihan minulla jotain ruoka-asiaakin. Hurjan kuokkimisen jälkeen (tänään tuntuu muuten joka puolella kropassa) pyöräiltiin Miksulle ja tehtiin aivan ihania kesäkurpitsa-parsakaaliröstejä. Röstejä voi tehdä mistä tahansa, punajuuresta tai porkkanasta, ja lopputulos on varmasti aina ihana. Tästä tulee varmasti uusi vakioreseptini, Miksu oli löytänyt sen alunperin jostain jenkkiblogista. Röstien kavereiksi paistettiin tuoretta kotimaista siikaa ja tehtiin luonnonjogurtista sinappikastike. Täydellinen päätös täydelliselle päivälle.

Miksu otti kuvan, kun oli jo ihan pimeää ja nälkä oli niin kova, että mahaan sattui. 
Viinilesoilu sattui sattumalta jo tähän postaukseen.

Kasvisröstit, n. 8 röstiä
1 kesäkurpitsa
1 parsakaali
vajaa desi vehnäjauhoja
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta (mustakin oli tosi outo juttu)
n. 0,5dl vahvaa juustoraastetta
suolaa
pippuria

Raasta kesäkurpitsa ja purista siivilässä pahimmat nesteet pois. Leikkaa parsakaalin kukinnot pieniksi ja sekoita kesäkurpitsan kanssa. Lisää joukkoon jauhot, muna, leivinjauhe, juustoraaste ja mausteet. Sekoita taikinaksi. Laita pannulle öljyä paistamiseen ja paista keskilämmöllä molemmilta puolilta ruskeiksi. Siirrä uunipellille, laita 200 asteeseen n. 15 minuutiksi.

Jogurttikastike
1dl paksua luonnonjogurttia (esim. turkkilaista)
1,5tl dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi
suolaa
1rkl oliiviöljyä

Sekoita kaikki keskenään (valkosipuli kannattaa murskata tai käyttää jotain hienoa valkosipulitahnaa, jota Miksun jääkaapista löytyy).

3 kommenttia:

Olli Kaven kirjoitti...

Näyttää tosi hyvältä! Pakko kokeilla.

Satu kirjoitti...

Ihanankuuloinen rösti-ohje.
Itse viljelen joka vuosi jotain helppoa, varmaa ja herkullista kuten herneitä, perunaa ja palstalla on muutama marjapensas. Joka vuosi kokeilen jotain uutta, vaihtelevalla menestyksellä. Kokeilujen mahdollinen epäonnistuminen ei niin harmita, kun osa palstasta tuottaa varman sadon :)

Pitkä kirjoitti...

Uuuu Olli, kerro sitten kun testaat!

Satu, kiitos vinkeistä! Itteäki houkuttelis noi herneet ja peruna :)