4.9.2011

Punajuuripäissään

Olen ollut jo kaksi viikkoa flunssassa, mutta elämä on onneksi ollut silti ihan kivaa. Kärsivällisyyteni alkaa kuitenkin nyt loppua, sillä olen nukkunut ärsyttävän yskän takia niin kauan istuma-asennossa, että niskani tuntuvat oikeasti ladon ovilta. Nenäni ympärys muistuttaa norsun ihoa ja näytän muutenkin ryytyneeltä Timo Soinilta, jos näin kauniisti sanotaan. Mutta kai se kauneus tulee sisältäpäin? Jos näin on, muistutan pian joko vesimelonia, Duact-kapselia, Buranaa tai punajuurta. Ilmeisesti minun tekee aina mieli punajuurta flunssaisena, muistatteko nimittäin vielä tämän ihanan sopan? Ajattelin tehdä sitä uudelleen lähipäivinä.

Kuin tilauksesta postilaatikkoon tipahti muutama päivä sitten Yhteishyvän ruokaliite, jossa oli punajuurireseptejä jokaiseen makuun. Punajuuripesto on pyörinyt mielessäni jo pitkään, mutta nyt kohtalo yhdisti meidät lopullisesti. Pesto oli naurettavan helppo tehdä ja nopeakin, jos on keittänyt punajuuren valmiiksi. Luin Trendi-lehdestä vähän aikaa sitten, että keitetty punajuuri säilyy kuorimattomana jääkaapissa ainakin kolme päivää, joten ehkä ensi viikonloppuna keitän kasan punajuuria ja teen koko seuraavan viikon vain punaisia ruokia.

Tuunasin reseptiä paistetulla vuohenjuustolla, mutta toimiihan se hyvin ilmankin. Resepti kaipasi myös ehdottomasti vähän suolaa ja oikaisua työvaiheissa, mutta muuten kuljin aika pitkälti alkuperäisen ohjeen mukaan. Kokeilkaa ja ihastukaa! Ja kertokaa miten saan tämän sitkeän flunssan häädettyä!

V nappasi nopsasti kuvan, kiitos muru!

Punajuuripesto (4 annosta)
1 keitetty punajuuri, n. 250g
1-2 valkosipulinkynttä
1dl paahdettuja pinjansiemeniä
(2-3rkl silputtua tuoretta basilikaa - en maistanut lopputuloksessa, ei mielestäni todellakaan välttämätön)
1dl kylmäpuristettua öljyä (meillä kylmäpuristettua rypsiöljyä)
0,5dl voimakasta juustoraastetta, meillä emmentalia
pippuria ja suolaa

Lisäksi
vuohenjuustoa
(tuore-)pastaa

Paahda pinjansiemeniä kuivalla paistinpannulla, varo käräyttämästä. Kuori ja paloittele keitetty punajuuri. Kuori ja pilko valkosipulinkynsi ja lisää punajuuren joukkoon. Lisää vielä öljy, suurin osa paahdetuista pinjansiemenistä, basilika, juustoraaste ja mausteet ja surrauta seokseksi sauvasekoittimella (pesto saa jäädä vähän karheaksi). Sekoita keitettyyn (tuore-)pastaan ja koristele pinjansiemenillä (ja basilikalla, jos haluat, en ole kyllä vakuuttunut, että se edes sopii tähän...). Jos haluat ruokaan lisää makua paista päälle vuohenjuustokiekkoja.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Mä bongasin Yhteishyvästä saman reseptin ja loppuviikosta yritän ehtiä sitä testaamaan (koska torstaina saan läjän luomupunajuuria).

Pitkä kirjoitti...

Uuuu! Toi oli kyl niin iisi, voisin syödä vaikka joka päivä...

Minttu kirjoitti...

Oon niin koukussa punajuuriin, tehnyt soppaa kolme kertaa parin viikon sisään! Halpaa&upeen makuista. Täytyy tätäkin testata :)