13.10.2010

Trio

Keittiössä on ollut taas vähän hiljaista. Kai kokkailufiilikset menevät ja tulevat kausittain. Eilen oltiin V:n kanssa illalla Pätkän luona ja sain inspiksen! Kamera oli kuitenkin kotona, joten joudutte turvautumaan näihin Pätkän kameralla otettuihin ripulikuviin. 

Ruokahommien Jannan ensimmäinen ruokablogimerkintä hehkutti kukkakaalimuusia ja feta-pesto-jauhelihapihvejä. Iski kova himo kokeilla tuota muusia, ja pihveistä tein oman muunnokseni ilman pestoa, soijarouheeseen turvautuen, kun jaukkari ei meinaa enää mennä alas. Mieleeni tuli  vielä punajuurikastike, ja googlettelemalla sain väännettyä oman versioni (sopisi muuten mielestäni tosi hyvin paistettujen ahvenfileiden kanssa). Ja huh, oli kyllä tosi hyvää! Muusi oli niin ihanan helppoa ja hyvää, että sulin ihan täysin. Punajuurikastikkeesta saa taas tarvittaessa vaikka hyvän keiton, jos keittää isomman satsin kerralla. Huuuh. Ja soijapihvit olivat tälläkin kertaa mahtavia, mutta senhän arvasin jo etukäteen.

Epätoivoinen yritys siirtää huomionne muualle.

Kukkakaalimuusi
700-800g kukkakaalia
loraus (tai kaksi) kuohukermaa
voita
suolaa
valkopippuria (mulla ei ollut, pärjäsin ilmankin)
+ Janna suosittelee myös kuivattua basilikaa!

Keitä kukkakaalit kypsiksi. Surruta kaikki ainekset smuutiksi pyreeksi joko blenderillä tai sauvasekoittimelle. Maistele. Kukkakaali on perunaa makeampaa ja ainakin omasta mielestäni kaipaa siksi hieman enemmän suolaa kuin perinteinen pottumuusi.

Punajuurikastike
2 isoa punajuurta tai 4 pientä (irtomyynnissä ei ollut kuin pieniä)
pieni palsternakka
1 punasipuli
0,5dl vettä
kasvisliemikuutio
öljyä
suolaa
pippuria
n. 1dl kermaa
kourallinen juustoraastetta, mielellään emmentalia tai muuta vahvaa

Kuori ja pilko juurekset pieniksi. Kuullota hetken kattilan pohjalla öljyssä, lisää sitten vesi ja liemikuutio + suolaa. Keitä n. puoli tuntia keskilämmöllä kunnes juurekset ovat pehmenneet. Riippuen miten paksua tai juoksevaa kastikkeesta haluat, soseuta sellaisenaan, tai ota n. desin verran lientä pois. Soseuta, lisää kerma , juustoraaste (anna sulaa joukkoon, sekoita) ja mausta makusi mukaan. Kiehauta vielä nopeasti ja tarjoile.

Feta-soijapihvit (6-8 kpl)
2dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2dl tummaa soijarouhetta
2 munaa
3rkl vehnäjauhoja
1 rkl pippurisekoitusta
chiliä ja jauhettua paprikaa
murustettua fetaa
+ paistamiseen voita tai öljyä

Pane vesi ja liemikuutio kulhoon. Lämmitä mikrossa niin, että kuutio liukenee. Sekoita joukkoon soijarouhe, munat, jauhot, mausteet ja murustettua fetaa oman maun mukaan. Kannattaa laittaa aika reilusti, sillä soijarouhe syö makua. Anna turvota 10-15 minuuttia. Muotoile taikinasta 6-8mm:n paksuisia pihvejä. Paista ne pannulla kauniin ruskeiksi.

4 kommenttia:

Pätkä kirjoitti...

Mun kamera on karsee mut ruoka oli kyl hyvää!

Janna kirjoitti...

Aah, ihanaa! Kiva et tykkäsit kukkakaalimuusista. Mullaki on kukkis jääkaapissa ja pitäis tehdä siitä jotain. Ja mun pitäis ehdottomasti tehdä noita soijapihvejä! Meinasin alkuviikosta tehä punajuurikastiketta pastalle, mut sit teinki niitä pihvejä. Tätä vois kokeilla! Jee!

Ps. Mikä ihmeen darth vader -paviaani sun kädestä roikkuu?

Tiia kirjoitti...

Samaa paviaania kyllä ihmettelin :D Enivei, mullakin olisi tuolla teille pieni arvomerkki!

Pitkä kirjoitti...

Oi, kiitos Tiia!! Joo, paviaani yritti hämätä huonoa kuvaa, mutta ei tainnut onnistua :)