2.12.2012

Parasta parsakaalia?

Joskus yksi asia johtaa toiseen ja sitä huomaa päätyneenlukemaan reseptiä, joka on pakko toteuttaa heti. Tämä parsakaaliresepti lupasi niin paljon, että askartelin heti foliosta sekä hatun että alustan kuulemma maailman parhaalle parsakaalille. Olen aina rakastanut parsakaalia, syön sitä usein raakana erilaisten dippien kanssa, mutta turhan harvoin käytän sitä ruoanlaitossa - too bad.


En vain voinut olla tuunaamatta reseptiä, sillä mieleni teki kovasti myös toista suosikkiani: pekonia. Ah, aina toimiva ja hyvä lisä. Parsakaali maistui edelleen parsakaalilta (tosin aika hyvältä sellaiselta) myös paistamisen jälkeen ja pekonin avulla sain siitä oikeasti kunnon ruoan, enkä vain lisuketta. Kannattaa kokeilla ja lukea alkuperäinen hehkutuspostaus. Itse en päässyt ehkä ihan samoihin sfääreihin, joten yritän pitää tämän postauksen neutraalina, jotta voitte yllättyä positiivisesti. Joka tapauksessa, ihanan freesi tapa tehdä parsakaalista maukasta ruokaa!


Erilainen parsakaalipaistos
1 parsakaali
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
4 valkosipulinkynttä
sitruuna (luomu)
parmesania
paketti pekonia  

Irrota parsakaalista kukinnot, jätä kunnollisen kokoisiksi (pienet kärventyvät uunissa). Vuoraa pelti foliolla, levitä parsakaali pellille. Heitä joukkoon reilusti oliiviöljyä, mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja pilko mukaan valkosipulinkynnet, lisää myös pilkottu pekoni. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja paista parsakaaleja 20-25 minuuttia, kunnes parsakaali on ruskistunut. Pese sitruuna huolella ja raasta kuori hienoksi, lisää paistettujen parsakaalien joukkoon. Purista mukaan myös sitruunan mehua, lisää oliiviöljyä ja raasta pinnalle parmesania.
  

6 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Parsakaali on yksi niistä vihanneksista, jotka maistuu ihan erilaiselle itse kasvatettuna kuin kaupasta ostettuna. Täytyykin muistaa tämä resepti sitten ensi kesänä, kun taas tuota mahtavaa herkkua saa omasta pihasta :-)

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kokeilla tätä viikonloppuna. Saatan kyllä jättää pekonin pois. Ei sillä etteikö pekoni olisi hyvää, yritän vain vähentää lihansyöntiäni. =)

Kiitos, täällä blogissa on ollut tosi kivoja ja erikoisia! ohjeita. En aina ole muistanut kommentoida kun olen jotain reseptiä kokeillut. Varsinkin se punajuuriruoka, jota viimeksi tein oli taivaallista. =)

Elena

Merituuli kirjoitti...

tuli mieleen että tämä toimisi varmaan myös ruusukaalilla. Kunhan ei vain päästä kaalipalluroita lössöiksi.

EtsiResepti kirjoitti...

Blogissasi on monta hyvää reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?

Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet ilmaiseksi mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.

Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

Ystävällisin terveisin,

Etsiresepti
http://www.etsiresepti.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Löysin bloginne sattumalta jokin aika sitten, ja siitä saakka olen käynyt täällä joka päivä kuolaamassa, että josko joku meilläkin kokkaisi tällaisia herkkuja.. Resepteistä olen testannut vasta niitä pikapullia, mutta haluaisin tehdä myös ainakin quesadilloja ja herkullisen näköisiä leipiä. Blogi on hauskasti kirjoitettu ja oikea piristys päivään, kiitos siitä! Toivottavasti pian tulee uusi päivitys :)

Pitkä kirjoitti...

Ulla, tuun ensi kesänä nyysimään sulta itsekasvatettua parsakaalia, olis mahtava kokeilla! En tiedä miltä se oikein maistuu :/

Elena, kiva kuulla että oot tykännyt blogista ja kokeillut reseptejä myös kotona <3

Merituuli, oot oikeessa! Varmasti toimis!

Anonyymi, kiitos ihan mahtavasta kommentista! Oon rientänyt jouluna ulkomailla ja ties missä, mutta yritän asap tyhjentää kuvat koneelta ja päivittää blogia pitkästä aikaa! Tosi ihana kuulla, että tykkäät resepteistä ja blogista, aivan ihanaa saada tämmöstä palautetta <3