Reality

Liemessä-blogin Jenni haastoi ruokabloggaajat kertomaan todellisesta arjestaan. Itse en ole koskaan kokenut esittäväni täällä blogissa olevani jotain muuta mitä olen - toivottavasti se ei ole välittynyt teillekään niin. Kuka muistaa esimerkiksi postaukseni valmispastakastikkeen käytöstä arjessa? Eikä näillä paistetuilla omenoillakaan varmaan päästä mihinkään fine dining -kerhoon, eikä ole tarviskaan. Jos joku on lukenut blogia yhtään pidempään, on kuitenkin varmasti huomannut pahat maneerini:

Älyttömän hyvä ja helppo. Arkikin voi maistu hyvältä! Edullistaa ja nopeaa! Tällaisia arkireseptejä olen kaivannut! Halleluja ja kädet ilmaan!  

 

Syy miksi yleensä toistelen itseäni on yksinkertainen. Tässä blogissa on juuri sellaista ruokaa mistä tykkään! Rakastan tavallista arkiruokaa, pienellä twistillä. Aineslista ei saa olla kilometriä, ruoan täytyy olla aika edullinen ja helppo tehdä. Pidän myös resepteistä, joiden aineet löytyvät yleensä aina kaapista. Toisaalta blogissa näkyy hyvin myös oman maun kehittyminen. Jos ruokaa laittaa paljon, alkaa sitä myös arvostaa eri tavalla. Sama pätee varmasti harrastuksessa kuin harrastuksessa, kehittyminen on luonnollista. Makujakin on monia ja niin on tapoja elääkin - toisen luksus on toisen arkea. Niin se menee monessa muussakin asiassa kuin ruoassa.

Vapaa-ajallani teen tutun lapsen kanssa näin hienoja jäätelöannoksia! 

Keksejä, jäätelöä tai marenkia ei ole tehty itse!

Blogissa ei luonnollisestikaan näy jokainen keksi ja nami, joita napsin päivän aikana. Olen heikkona sipseihin, poppareihin ja Pollyihin. Tykkään syödä nakkeja suoraan paketista (tästä olen kyllä puhunut aiemminkin), nykyään ostan yleensä 30cm salamin ja popsin sitä sängyssä teeveetä tuijottaen. V:tä ärsyttää, kun syön usein näkkäriä sängyssä ja iltaisin sänky muistuttaa hiekkarantaa.

Pidän myös sisäelimistä ja kaakaosta. Rakastan paahdettua ruisleipää voilla, juustolla, kirsikkatomaateilla ja suolalla, V:n tekemänä. Joskus teen lapsuuteni lempivälipalaa eli mikrossa lämmitettyä juustolla ja voilla kuorrutettua paahtoleipää. Mutta pakasteranskalaisia en syö koskaan. Enkä pakastelohkoperunoita tai pakastepitsaa. Mutta se johtuu siitä, etten yksinkertaisesti pidä niistä. Itsetehdyt lohkarit valmistuvat samassa ajassa ja ovat miljoona kertaa parempia. Jos sitä kutsutaan ruokabrassailuksi, niin syyllistyn siihen oikein mielelläni.

Pienikin teevee ajaa asiansa.

Arki alkaa aina smoothiella. Elämänlaatuni on parantunut valtavasti löydettyäni uuden aamurutiinin. Herätään V.n kanssa samaan aikaan, menen suihkuun ja sieltä tultuani kaadan edellisenä iltana tekemäni marjasmoothien laseihin ja hyppään peiton alle meikkaamaan. Katsotaan telkkarista Lentokenttä UK:ta, joka on kuvattu joskus 90-luvun alussa ("Prinsessa Diana on juuri laskeutumassa!"). Välillä halaillaan, sitten menen föönaamaan ja hyppään takaisin peiton alle valittamaan miten en jaksaisi lähteä ja voitaisko jäädä tähän koko päiväksi. Vielä pienet kuhertelut ennen kuin on pakko kohdata arjen velvollisuudet. Kuulostaa juuri niin ihanalta kuin oikeasti on, kannustan teitäkin kokeilemaan. Kaikesta on kiittäminen makkarin tv:tä, sillä aiemmin meikkasin yksin peiton alla V:n siirryttyä syömään aamupalaa olkkariin telkkarin ääreen.

Tämä postaus on odottanut julkaisua aika kauan ja reality-päivä on parin viikon takaa, sillä sain vasta nyt siirrettyä kuvat kännykästä koneelle. Olin taannoin seitsemän viikkoa paikassa, jossa tehtiin joka päivä lounas itse. Minäkin sain vaikuttaa ruokalistaan ja reality-päivänä tehtiinkin lemppariani, papumuhennosta. Nyt olen kuitenkin palannut tuttuun Palmian ruokalaan, plääh.

Minulla on luokattoman huono kamera puhelimessa.

Illalle ei ollut muuta ohjelmaa, kuin kotona työskentelmistä koneella. Hoitelin ensin asioita keskustassa ja tuhlasin pari kahvikuponkia (jotka sain tilauksemme hävittyä) Stokkan sushitiskiin. Oli aika pahaa ja täysin ylihinnoiteltua sushia - tuo setti maksoi yli 20€!! Illalla V vielä yllätti ja toi mukanaan kaksi pikkupussia sipsia ja kolaa lasipullossa. Todella tavatonta, mutta söin innoissani.

Jos olen illan töissä, syön siellä joko puuroa, Picnicistä patongin tai sitten Valintatalosta jotain jogurttia ja hedelmiä. Joskus ehdin onneksi nähdä myös ystäviä, joiden kanssa on kiva suunnata ulos syömään tai istua iltaa kattiloiden äärellä. Illalla vänisen V:lle niin kauan, että hän tekee minulle pari leipää. Päivän aikana olen yleensä napsinut jotain hyvää jossain välissä. Rakastan satunnaisnapsimista!

Elämäni on oikeasti aika ihanaa. Kiireistä ja usein rankkaakin, mutta silti ihanaa. Sitä realityni on ja toivon sen näkyvän täällä blogissakin. Olen ikuinen hehkuttaja (paitsi koulussa), jonka lasi on yleensä puoliksi täynnä. Elämä on aika kurjaa, jos realitya on se, että on aina huonolla tuulella, kaikki kaatuu päälle ja koskaan ei ehdi syömään. (Kyllä, syyllistyn siihen joskus itsekin, kun yritän tehdä liikaa kaikkea samaan aikaan.) Jos elämä on yhtä einestä ja päivät selviämistaistelua aamusta iltaan, kannattaa asialle tehdä itse jotain. Tämän yritän itsekin muistaa.