26.7.2012

Maxill


Olin jo jonkin aikaa sitten sekalaisen, mutta laadukkaan seurueen kanssa syömässä Maxillissa (Korkeavuorenkatu 4). Maxill kutsui meidät testaamaan salaattilistaansa. Seurueessamme oli monenlaista mielipidettä ruoan ja tarjoilun laadusta, itse kuuluin siihen porukkaan, joka piti kokemuksesta. En kirjoita tästä ruokailusta sen takia (positiivisesti), että tarjoilumme oli ilmainen tai että en olisi muuten käynyt ravintoloissa ja tietäisi millaista on hyvä ruoka tai palvelu, vaan aidosti sen takia, että pidin Maxillista paikkana kaikin puolin.

Alkuun saimme erilaisia alkupaloja, joita napostelimme kimpassa. Oma suosikkini oli häränfilee, jota olisin voinut syödä loputtomiin. Maut olivat todella kohdallaan. Muut alkupalat olivat myös hyviä, mutta unohtuivat härän rinnalla.


Häränfileetä Tataki, korianteria ja avokadoa

Yrtti-vihersalaattia, dijonkastiketta

Lohicarpaccio, wasabikastiketta


Salaattimenusta valikoin eteeni ankkaa ja pekonia sisältävän salaatin, joka näytti hieman epäilyttävältä, sillä odotin saavani ankan ja pekonin erikseen. Ruskea mössö näytti lievästi sanottuna epäilyttävältä mutta maistui todella hyvältä. Itse pidin salaatistani todella paljon ja oli oikeasti piristävää, ettei se ollut samanlainen kuin kaikkialla muuallakin. Helsingissä on mielestäni todella kuiva salaattitarjonta ja on virkistävää, kun joku ravintola nimenomaan panostaa tähän puoleen.

Ankkaa & Pekonia

Tiikerirapuja & Avokadoa

Jälkiruoka oli kuitenkin päiväni kohokohta. Tumma suklaapiiras oli täydellinen. Palaan tähän ravintolaan uudelleen nimenomaan tämän kakun takia. Täydellistä! Kakkupala oli kuin valtava suklaatryffeli, jota vadelmasorbetti "kevensi" juuri sopivasti. Ah. Osaisinpa tehdä tällaista itse.
 
Tummaa suklaapiirasta, vadelmasorbettia

Crème brûléetä, guavasorbettia
 
Palvelu oli mielestäni ystävällistä, tarjoilija oli aidosti mukava ja oloni oli todella tervetullut. Tarjoilija ei ehkä ollut joka tilanteessa se asiantuntevin, mutta en kokenut, etteikö hän olisi selvittänyt jotain asiaa tarpeen vaatiessa tai olisi suhtautunut meihin muuten tylysti / huolimattomasti. Ehkä keskityin liikaa seuralaisiini, mutta en olisi jäänyt miettimään tarjoilua sen kummemmin, ellei asia olisi noussut esiin muualla. 

Voisin mennä Maxilliin hyvin uudelleen (etenkin suklaakakulle), mutta hinta on hiukan korkea omalle opiskelijabudjetilleni. Silti, voin suositella, jos pätäkkää riittää ja etsii kivaa, rentoa ravintolaa Ullanlinnassa. Ei ehkä mikään erottuva ravintolakokemus (paitsi kakun ja alun härän osalta), mutta perushyvistä paikoista on mielestäni aina pulaa, kun keskustassa yrittää keksiä minne oikein mennään syömään.

5 kommenttia:

Olli Kaven kirjoitti...

Ei olla vieläkään käyty testaamassa sitä suklaakakkua, mutta kai se on pakko, kun hehkutat sitä niin paljon :)

Loistava markkinointikikka muuten raflalta kutsua ruokabloggaajia syömään.

Pitkä kirjoitti...

Joo, se on just semmonen paikka, jossa voi pysähtyä terassille, tilata lasit skumppaa ja palan kakkua. Kaikki ravintolat ei oo niin rentoja, kannattaa hyödyntää, kun naapurissa asutte.

Joo, on kyllä aika hyvä kikka! Mua kutsutaan välillä ties mihin tilaisuuksiin, mutta ite en kyllä kirjoita paikasta, jos en koe tarvetta. Maxill ansaitsi postauksen jo tuolla kakulla :)

PS. Kutsun teidät pian kylään! Vaikka lasilliselle ja pikkusuolaiselle!

Hannele kirjoitti...

Hyvänmielenkirjoitus!

Sama ruoka, sama seura ja hyvin eriävät mielipiteet - mielenkiintoista! Ehkä kyse on nimenomaan "keskittymisasiasta", kuten sanoit. Joku keskittyy seuraan, toinen positiivisiin asioihin ja kolmas epäkohtiin. Usein huomaan omasta ajattelusta, että ne asiat mihin keskityn, lisääntyvät.

Pitkä kirjoitti...

Hannele, olen ihan samaa mieltä! Ja noinhan se menee. Jos keskittyy vaan huonoihin asioihin, niitä kyllä löytää kaikkialta. Joskus voisin toki olla kriittisempi, mutta minkä sitä itselleen mahtaa, jos lähtee nauttimaan illasta ja niistä hyvistä jutuista :) asiat voi nähdä monessa valossa.

Jaana kirjoitti...

Niinhän se on, että toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä. Ja eri ihmiset kiinnittävät huomiota eri asioihin ja reagoivat niihin omalla tavallaan.

Kiva että sinulle Maxill oli loistokokemus, eikä negatiivisuuteni sitä pilannut ;-)