17.6.2011

Blogipiknik

Olin viime viikolla Oslossa. Siellä satoi, satoi ja satoi. Reissu oli kuitenkin ihana, tein vähän töitä, yövyin veljeni luona ja söin hyvin. Jos olette menossa Osloon, voin suositella ruokapaikoista ainakin Laundromatia ja Food Storya. Etenkin jälkimmäinen teki syvän vaikutuksen, vedin lounaaksi simpukoita. Ah. Menkää. Mutta ottakaa paljon rahaa mukaan, MIKÄÄN ei ole kohtuuhintaista Oslossa.

Nojoo. Lensin takaisin Suomeen lauantaina ja sunnuntaina koitti ruokabloggaajien piknikki! Otin V:n mukaan ja iskeydyttiin kaikkien ihanien ruokien ja ihmisten seuraan Koffarin aurinkoon. Ruokaa oli valtavasti, ja vedin hullun ähkyn hetkessä. Ruoka oli erinomaista, mutta seura sitäkin parempaa. Voin paljastaa, että ruokabloggaajat ovat aivan ihania ihmisiä ja sain taas nauraa sydämeni kyllyydestä. Kiitos kaikille ihanille! Sunrisen sponssaamat viinit edistivät hyvää fiilistä mukavasti. Viinit olivat oikeasti hyviä, kun hinnatkin ovat Alkossa seitsemän euron pintaan.

Ruokaa oli paljon! Kuvassa näkyvät mm. IHANAT Raunan punajuurikeksit,  
Sorsanpaistajan mieletön New York cheese cake ja Pienen Vispiläkaupan hurmaava tomaattisoppa.

Hannan sopan mehevä raparperi-mansikkapiirakka!

Reissusta johtuen minulla ei ollut paljon aikaa valmistautua ruokapuolella, joten tein aika simppelit eväät. Artisokkatahnaa, valmista leipää ja salaattia, jonka reseptin varastin isosiskolta. Kuva on tyhmä, eikä kerro mitään, mutta salaatti on oikeasti ihan hyvää. Ja mainostan edelleen artisokkatahnaa; tehkää sitä, se on ihanaa, ja sain muutkin vakuutetuksi piknikin aikana.

Salaatista ei oikein saa selvää, mutta Pienen Vispiläkaupan kesäisestä limetortusta onneksi sitäkin paremmin. 
Kuulemma helppo tehdä, oli ainakin mielettömän hyvää!

Juusto-päärynä-pähkinäsalaatti
salaattia
herneenversoja
manchego-juustoa
pekaanipähkinöitä
päärynää

Kastike:
vaaleaa balsamicoa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Ketun keittiössä oli tuonut ihania, raikkaita ruokia. 
Etualalla olevassa salaatissa (vai mikä se oli) olevat uppopaistetut pitaleivän palat olivat erinomaisia.

Viiniä taisi olla 15 pulloa. Kaikki meni.

4 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Oi jospa oisin voinut olla mukana. Harmitti ihan vietävästi mutta nyt ei vaan ollut mitään mahdollisuutta päästä :(

Tiia kirjoitti...

Juuri samaa meinasin lauleskella :) Herkulta näyttää kaikki, ehkä ensi kerralla määkin pääsen!

Pitkä kirjoitti...

Virpi! Susta puhuttiin paljon! Rauna paljasti, että olet ihastunut mun suklaasilmiin, ja sovittiin että voidaan nähdä sun ja Antto Melasniemen kanssa joskus kolmistaan, jos sulle sopii.

Ja Tiia! Toivottavasti pääset ensi kerralla tai tavataan jossain muussa tilaisuudessa pian, ettei tarvi ensi kesään odotella!!

Virpi kirjoitti...

Voi apua! Pitäis siis aina olla itse paikalla ettei pääsis tollasia seläntakana paljasteluita syntymään :D

Mullon kyllä heikkous ruskeisiin silmiin, ei voi mitään.