5.10.2010

Uusintakierros

Pitkä teki mokkapaloja synttäreilleen, joten en tiedä, miksi tein mokkapaloja uudestaan!? Eri reseptillä tosin. No, mokkapalat ovat aina hyviä ja helppoja. Paljon makeaa yhdellä kerralla. Tosin voisin vetäistä pellillisen yksin. Parasta on "siistiä" reunat ja vetää ne parempiin suihin siinä leikatessa.

Hyviä olivat, mutta eivät silti ehkä vetäneet vertoja aikaisemmille. Resepteissäkin on pieniä eroja! Jos kaapista löytyy kolmen munan sijasta vain kaksi, valitkaa tämä resepti.


Mokkapalat
2 kananmunaa
3 dl sokeria
1½ dl maitoa
n. 4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
150 g voita

Kuorrute
50 g voita
250 g tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl kylmää vahvaa kahvia (espressoa mutteripannulla keittelin)
2 tl vaniljasokeria

+ koristeluun strösseliä

Säädä uuni 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne seokseen. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä hieman. Sekoita jäähtynyt rasva seokseen.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipeltiin. Paista pohjaa uunin keskitasossa n. 10-15 minuuttia.

Kuorrute: Sulata rasva ja sekoita siihen tomusokeri, kahvi ja vaniljasokeri. Levitä kuorrute hieman lämpimän pohjan päälle. Ripottele kuorrutteen päälle strösseleitä ennen kuin kuorrute on jähmettynyt, jotta ne tarttuvat siihen. Paloittele, kun kuorrute on jähmettynyt.

2 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Hahaa, en siis ole ainoa reunojen siistijä :D Tärkeää työtä on se!

Pätkä kirjoitti...

"Siistijä"...Pitää siistiä reunat vielä aika kovalla kädellä...