9.11.2011

Täällä ei selvästikään karpata

Olen ilmeisesti tullut allergiseksi ruokakaupoille, sillä ruokaostoksille lähteminen on nykyään täysin ylivoimaista. Tänään olen kyhjöttänyt kotona tehden rästihommia, mutta illan hiipiessä alkoi tehdä mieli jotain pientä suolaista. Kaappien intensiivinen tuijottaminen ei muuttanut todellisuutta yhtään paremmaksi, joten oli pakko heittäytyä luovaksi. Löysin yhden perunan ja tein siitä sipsejä! En suosittele tekemään sipsejä itse satojen ihmisten bileisiin, mutta välipalana itselle ja parille kaverille työmäärä on mielestäni siedettävä. Ja lopputulos? Uskomattoman hyvä.

Rakastan sipsejä, mutta nyt siirryttiin uudelle levelille.

Sipsit (kuvassa yhdestä perunasta irronnut satsi)
perunoita
öljyä (esim. auringonkukka sopii mainiosti)
suolaa
pippuria tai muita mausteita

Pese perunat ja leikkaa juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Kuivaa siivut esim. talouspaperilla. Laita kattilan pohjalle n. 2cm öljyä ja kuumenna (itse lämmitin ensin vitosella ja jossain vaiheessa vaihdoin neloselle). Kypsennä muutama sipsi kerrallaan, kunnes pinta on saanut väriä ja muuttunut rapeaksi. Helppoa hommaa, älä pelkää. Kaikki on hyvin, jos öljy kuplii kiivaasti perunasiivujen ympärillä. Laita valmiit sipsit talouspaperille kuivumaan ja mausta.

5 kommenttia:

Chez Jasu kirjoitti...

Mahtavan herkullisen näköisiä! Miten nuo imi rasvaa itseensä, eli oliko pannu lopussa kuiva?

Pitkä kirjoitti...

No mun mielestä yllättävän vähän! Tän yhden perunan perusteella ei mun mielestä edes rasvan määrä vähentynyt kattilassa sen vertaa, että olisin huomannut saati että ois tarvinnut lisätä.

Merituuli kirjoitti...

Nyt vasta huomasin että teilläkin on tehty sipsejä! Ja oikein maustettukin muulla kuin suolalla.

Betoni kirjoitti...

itse tästä bloggauksesta innostuin tekemään lastuja itsekin, koneella viipaloin ja friteerauskeittimessä valmistin. päälle savupaprikaa, cayennea ja hieman savumaldonia. ikinä saanut niin hyviä perunalastuja:)

Pitkä kirjoitti...

Ui, mahtava maustaminen! Itsetehdyt sipsit on kyllä niin hyviä...