16.4.2010

Meni just niinku Strömsössä

Aika moni tuntuu repineen viime aikoina huumoria Facebookin ryhmästä Ei menny niinku Strömsössä. Ryhmä on täynnä epäonnistuneita kokkailuja, rakenteluita ja puutarhahommia. Suosittelen todella vilkaisemaan, jos omat muffinsit levähtävät koko pellin leveydelle.

Osaksi ryhmän innoittamana tuli pitkästä aikaa käännettyä kanavaa FST:n puolelle ja Strömsön pariin. Söpö Paul Svensson väänsi viime kerralla viiden päivän ruoat neljälle hengelle alle 50 eurolla. Maanantaiksi kaavailtu renkisalaatti (bondsallad) eli maalaissalaatti näytti ruudulla NIIN hyvältä, että oli pakko tarttua puikkoihin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Paul paistoi ihanaa possun kylkeä salaattiin (vaikkei sitä jostain syystä mainittu enää netissä olevassa reseptissä), olin sulaa vahaa. Isä teki minulle ja Pätkälle aina viikonloppuisin kylkipaloja, kun olimme pieniä, ja ne olivat (ovat) suurinta herkkuani. En tajua miksen ole tehnyt niitä itse koskaan, sopivat muuten mainiosti vaikka lohilaatikon päälle.

Viljapossun kylki maksoi 2,44€ (380g) Stokkan Herkussa, joten mistään kalliista herkusta ei todellakaan ole kyse, Saarioisten kinkkupakettikin on kalliimpi. Kylkipala leikataan noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi ja ruskistetaan kuumalla pannulla molemmilta puolin. Niin helppoa ja i-h-a-n-a-a. Salaatti oli muutenkin aivan mahtavaa, suosittelen tosi lämpimästi.


Salaatti ennen salaattia.

Strömsön maalaissalaatti (neljälle)
pussi salaattisekoitusta (tai sitten osta pari erilaista ruukkusalaattia)
6 kananmunaa
(1rkl salaattikapriksia)
1kg keitettyä perunaa
300g porsaan kylkeä
1/2 punasipuli, pieneksi silputtuna
(+ itse lisäisin ehkä vielä kirsikkatomaatteja)

Sinappikastike
2rkl sinappia (dijon tms.)
1rkl valkoviinietikkaa
1dl öljyä (käytin rypsiöljyä, mutta eiköhän oliiviöljykin käy)
suolaa
valkopippuria

Keitä munia 6,5 minuuttia, jäähdytä ja kuori. Paista porsaankylkifileet pannulla ja viipaloi. Kuutioi perunat ja puolita munat (meillä laitettiin neljään osaan), levitä isolle lautaselle/vadille lihan kanssa. Laita päälle sipulit ja  kaprikset. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja pyörittele salaatti hyvin soosissa. Nosta salaatti perunasetin päälle.

Ja salaatilla.
PS: Olen aina pellännyt tehdä vähänkään jauhelihasta poikkeavia liharuokia, mutta kylkipalaa on ihan turha pelätä. Sitä ei tarvitse edes maustaa ja lopputulos on taivaallinen.

2 kommenttia:

Anzku kirjoitti...

Mie tykkään kans possun kyljestä!! Ja ribsit ne vasta ihania onki!!! :) Ja kananmuna salaatissa! Eli tätä on ihan pakko siis testata. Toivottavasti menee miullaki just niinkun strömsössä - tai kädenväännössä! :)

Pitkä kirjoitti...

Testaapa ihmeessä, oli menestys ainakin täällä! :) Heh, ehkä tästä voisi tulla menestysslogan, "meni just niinku kädenväännössä", hohoo.