24.3.2012

Arjen tunnustuksia

Keittiössämme kokkaillaan antaumuksella viikonloppuisin, mutta yleensä arkena kumpikaan meistä ei ehdi syödä kotona mitään ja jos ehtii, ruoat ovat todella simppeleitä. Tätä seuraavaa pastaa olemme tehneet säännöllisin väliajoin ja se on molempien arjen lemppareita, sillä pasta valmistuu älyttömän nopeasti ja on harmaaksi arkiruoaksi miellettyä sapuskaa paljon herkullisempaa. En ole oikeastaan koskaan tosissani harkinnut tämän pastan bloggaamista, sillä se on niin simppeli, että tuntuu aliarvioivalta julkaista sitä. Lisäksi tässä paljastuu karu totuus - myös ruokabloggari turvautuu joskus puolivalmisteisiin.

Silti, kaiken uhalla, laitan nyt reseptin jakoon, sillä siellä tietokoneella saattaa istua joku, joka saa tämän ansiosta kimmokkeen vaihtaa pakastetut perunasuikaleet tähän pastaan. Lisäksi suosittelen lämpimästi Pastellan pastakastikkeita pieniin talouksiin (tämä ei ole mikään maksettu/sponsoroitu mainos), sillä 200g pieni kastikepurkki on juuri täydellinen kahden hengen annoksiin. Myös ainesluettelo näyttää omaan silmään kivan lisäaineettomalta. Tomaatti (145 g tomaattia 100 g:ssa), sipuli, rypsiöljy, valkosipuli, sokeri, suola (1,4 %, voimakassuolainen), persilja, valkopippuri, happo (sitruunahappo), basilika, timjami, oregano, aromit. Säilöntäaineeton.

Vaikka pitkään haudutettu, alusta asti itse tehty tomaattikastike on lyömätön, ei arkena kannata vaatia itseltään liikaa, jos vaarana on itkuraivarit ja hermoromahdus. Silti arkena on oikeus syödä muutakin kuin kalapuikkoja. Ja kyllä, vaikka olenkin ruokabloggari, olen myös tavallinen kiireinen ihminen.

Tällä kertaa pastaan pääsivät kaapissa norkoilevat parmankinkut, mutta yleensä syödään ihan sellaisenaan.
 
Arjen pelastuspasta, kahdelle
tuorepastaa
rasiallinen kirsikkatomaatteja
rucolaa
200g pastakastiketta
paketti halloumia
öljyä
+ mitä kaapista löytyy, esim. pinjansiemeniä tai parmankinkkua

Laita pastavesi kiehumaan. Huuhtele halloumi juoksevan veden alla ja leikkaa se tasapaksuiksi siivuiksi (n. 8 siivua). Paista halloumit pannulla öljyssä molemmin puolin kullanruskeiksi ja leikkaa samalla huuhdellut kirsikkatomaatit puoliksi. Keitä tuorepasta kypsäksi, valuta ja sekoita joukkoon vähän oliiviäöjyä. Kumoa pastakastike kattilaan, jossa juuri keitit pastat ja anna lämmetä hetki. Lisää pasta takaisiin kattilaan ja sekoita hyvin kastikkeen kanssa. Heitä vielä joukkoon kirsikkatomaatit, sekoita ja annostele lautasille. Asettele päälle paistetut halloumit sekä rucola.
 

3 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Mulla on nyt varmaan halloumin puutostauti koska sitä tekee mieli vähän väliä. Pastassa en sitä vielä olekaan kokeillut joten tällähän voisin lääkitä itseäni seuraavaksi.

Jonna kirjoitti...

Ihminen se on ruokabloggaajakin ;-)
Minusta usein kivoimpia on hyvät vinkit arkeen, koska kyllä ajan kanssa saa aina hyvää ruokaa.

Pitkä kirjoitti...

Anna, mulla on varmaan sama puutostauti, en vaan saa halloumista tarpeeksi :)

Ja Jonna, oon ihan samaa mieltä! Spesiaali-illan reseptin löytää sekunnissa, mutta vaikeimpia ovat ne kiireiset arki-illat, kun haluaa jotain hyvää ja nopeasti, mutta tuntuu että arkiruoka on aina sitä samaa... Siksi olikin pakko blogata tää :)